tiistai 5. marraskuuta 2013

Pienet pastilli-joulutortut

Kokeilkaahan välillä tämmöisiä somia minitorttuja! Pientä väkertämistä vaativat mutta näitä onkin sitten mukava heitellä suuhun torttu toisensa perään ja tunnelmoida tulevaa joulua :>
Näitä olisi kiva viedäkin näin joulunalusaikana pienenä muistamisena kavereille taikka kyläpaikkaan. Mikä olisi muka ruokalahjaa mukavampi vieminen?


voitaikinaa
ranskalaisia pastilleja
tomusokeria

Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan, huoneenlämmössä noin 15 minuuttia. Leikkaa aina yksi levy yhteensä kahdeksaan osaan: puolita ensin kahdeksi neliöksi ja leikkaa vielä neljä pientä neliötä. Muotoile minitortuiksi ja paista 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia.
Paina uunikuuman tortun keskelle varoen yksi ranskanpastilli. Anna jäähtyä hieman ja sihtaa päälle tomusokeri. Herkuttele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti